sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

Muistoja 20

 

Isovanhempani ja kirjoittaja vuonna 1978 mökillä, valokuvaaja K.M.
Vietin lapsuudessa ja nuoruudessa isovanhempieni luona paljon aikaani sekä maatilalla että mökillä. Valokuvan ottohetkestä on lähes 50 vuotta. Mummo on 64-vuotias ja ukko on 70-vuotias. Kuluneen näköisiä, mutta ihmekös tuo? Karjalan evakkoja, sodat, raskas ruumiillinen työ kuluttivat ihmiset loppuun usein ennen aikojaan.

Nykyään kaikki on koneellistettu. Sähköpotkulaudoista sitruspuristimiin, kananmunankeittimiin, viipalointikoneisiin ja kupinlämmittimiin. Voiko turhempaa olla? Elämä on tehty ihan liian helpoksi. Mitään ei tarvitse tehdä fyysisesti, ellei ole 'masokisti'.

Minulla on kuvassa WWF:n t-paita päälläni. Liekö alkanut luonnonsuojeluaate itää jo tuolloin? Varmasti jo aikaisemmin, sillä äitini valisti minua luonnossa liikkuessamme, minkä vuoksi eri lajeja on suojeltava.

Helsingin Sanomat uutisoi kuluneella viikolla, että kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan nykyinen 70-vuotias on kuin entinen 50-vuotias.

IMF:n tutkijoiden mukaan henkilö, joka oli 70-vuotias vuonna 2022, on kognitiivisilta tasoltaan yhtä hyvä kuin 53-vuotias vuonna 2000.

Kognitiivisilla taidoilla ymmärretään aivojen kykyä oppia, muistaa ja käsitellä tietoa.

Myös ikääntyneiden fyysiset kyvyt (kuten puristusvoima) ovat paremmat kuin ennen.

Eikä tässä vielä kaikki. Nykyiset viisikymppisetkin ovat henkisiltä ja ruumiillisilta kyvyiltään paremmassa vedossa kuin entiset viisikymppiset.

Lähde: 

Sipilä, A. (2025). Nykyinen 70-vuotias on kuin entinen 50-vuotias, sanoo IMF. Helsingin Sanomat 19.6.2025.

Ei kommentteja: