Tarinoita entisestä metsästä 3/1

 

Moto kaataa puita 2.12.2024

 Se on ollut painostavana jo pitkään, ikään kuin taakkana harteilla. Kuin pitkän hellejakson päättyminen hiljalleen kehittyvään kovaan ukkoseen, joka on särkenyt päätä jo useamman päivän, jomottanut. Päänsärkyyn, johon ei auta mikään lääke. Se on kuin sääilmiö - monsuuni, mikä vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen. 

Louis Bromfield kirjoitti vuonna 1937 alkuperäiskielellä The Rains Came, suomennettuna (1940) Sateet tulivat -kirjassaan väkevästi, miten luonnonmullistukset ja sääilmiöt vaikuttivat Intiaan sijoittuvan romaanin henkilöihin.

Minä olen siitä saakka, kun näin nuo punaiset hakkuusta ilmoittavat  Metsänhoitoyhdistyksen nauhat, tuntenut samanlaista epämääräistä epämukavuutta, ahdistusta, levottomuutta sisimmässäni. 

Metsästä tuhoutuu puiden hakkuiden myötä myös kenttäkerros, muurahaispesät ja -polut, näkyvät ja näkymättömät osat, ja siksi mielestäni Metsänhoitoyhdistys on epäkelpo nimitys, sillä sen kuuluisi olla Metsänhäväistysyhdistys.

Ja jokainen päivä siitä saakka metsässä kulkiessani olen joutunut kohtaamaan tuon ahdistuksen, jolle ei ole oikeita sanoja, sillä olen nähnyt nuo ilkkuvat, ivailevasti minulle hymyilevät punaiset nauhat liehuvan tuulessa tai mäntyihin lyödyt metrimitat joka ikinen kerta, pimeälläkin otsalampun valossa vain muistuttaakseen minulle tulevasta tuhosta, avohakkuusta.

Kunnes viimein viime perjantaina moto saapui voimakkain ajovaloin, ryskyen kuin kisakuntoon treenattu lihaskimppu kaatamaan puita viidasta ja tänään tuo Suomen metsäteollisuuden yksi kirkkaimmista kruunuista - mikä aikoinaan vei leivän tuhansilta metsureilta, vieden metsämiehiltä hevoset, sillä sisukkaat luotettavat rakkaat suomenhevoset joutuivat toimettomina makkaratehtaalle -  tuli ja kaatoi taloni takaa kaikki nuo puut, vielä uljaana loppunsa edellä ja hamaan loppuun saakka seisseet kuuset, männyt ja koivut! 

Yritin paeta kaatuvien puiden tömähdyksiä, polttomoottorilla käyvää teknologiaa vasten rikkoutuvan puun säleiksi repeytymistä milloin minkäkin äänen taakse - radion, tv:n, muttei mikään peittänyt sitä korvissani kuuluvaa kiljuntaa, jota kuolevat puut pitivät, kun ne leikattiin tyvestään irti, raiskattiin, kun niiden oksat karsittiin ja niiden latvus tai runko katkaistiin määrämittaisiksi osiin.

Se tuntui yhtä väkivaltaiselta kuin minusta pilkottaisiin raajoja poikki, nips, naps, nips, naps! Isoilla oksasaksilla joku jumalankaltainen olio napsuttelisi irti sormia, varpaita, ranteet, nilkat, kyynärnivelet, polvet, olat, lonkat. Jäljelle jäisi vain torso, eikä silläkään olisi enää mitään käyttöä.

Tai kuten Paavo Haavikko kirjoitti:

”En myy enää puita/ Ne ovat olentoja/ Eivät orjia tai kansalaisia byrokratian edessä”.