|
31.10.2023 |
Tänään urakoimme vielä polttopuiden kimpussa niin paljon, että ajattelin kohta puskahtavani itkuun fyysisestä väsymyksestä. Eihän minua kukaan tähän pakota, vaan teen lojaalisuudesta ja siitä, että työtä on paljon ja kahdestaan saamme työt nopeammin tehtyä.Yläkuvassa ensimmäinen polttopuukuorma on lähdössä metsästä jatkokäsittelyyn. Tänään ystäväni sanoi, että seuraavan kerran menemme samalle työmaalle, kun sää sallii ja teemme vain lastausta. Sillä tänään saatuamme kaikkiaan kaksi kasaa kyytiin, haimme vielä metsästä lisää puita. Yksi kulmaus oli jäänyt tyystin perkaamatta ja siellä oli paljon koivua (Betula). Jouduimme kantamaan pitkät matkat puita, kun traktoria ei saa ajettua huonojen maasto-olosuhteiden takia lähemmäksi.
|
Koirani tarkkailee tilannetta. Sitä alkaa jo kyllästyttää moinen touhuilu 31.10.2023 |
Tänään tänne niin kuin varmasti muuallekin Suomeen, lukuunottamatta Pohjois-Suomea, satoi ensilumi. Talvi lumineen on koiralleni toinen laatuaan. Iltapäivällä, kun menimme vielä metsätöihin, näkyi lumessa jo metsäneläinten jälkiä. Koiralle oli mielekästä puuhaa seurata jälkijonoa. |
Männyn (Pinus) latvan kasvuvirhe 31.10.2023 |
|
Samanlainen kasvuvirhe 31.10.2023 |
|
Metsästä löytynyt tennari 31.10.2023 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti