![]() |
| Jäätyvä joki 3.2.2026 |
Aloin tänään siis lämmittää saunaa. Aloin. Siihen se tyssäsikin. Minulla on siis sähkö- ja puukiuas, mutten ole vielä koskaan käyttänyt sähkökiuasta, johtuen energian korkeista hinnoista.
Joten tässäkin kohtaan sytytin puukiukaaseen tulia, muttei se suostunut vetämään. Mieleeni tuli heti jokin este, sillä hormissa ei ollut laisinkaan vetoa.
Näitä tilanteita varten olen hankkinut kuumailmapuhaltimen, jolla lämmittää hormia ja laukaista sinne syntynyt ilmatasku. Tällaista tilannetta ei ole siis koskaan ollut kiukaan kanssa, mutta sen sijaan hella-leivinuunin kanssa useamman kerran.
Lämmitin puhaltimella aina viisi minuuttia hormia kerrallaan ja kokeilin sytyttää tulta. Näin tein kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla savua tuprutti sisälle. Kolmannella kerralla, kun sytytin tulta, ystäväni kiipesi katolle. Savupiipussa on katto, mutta viime viikonloppuna pyryttänyt lumi oli tehnyt eräänlaisen tulpan piipun suulle, katon alle.
Olin pitänyt kiukaan peltiä kiinni saunan lämmittämisen tauolla, pitääkseni pesuhuonetta lämpimämpänä. Piipun suulle muodostunut tulppa oli jäätynyt, muutaman sentin paksuinen levy, joka lähti helposti työntämällä suulta pois.
Tällä kertaa en päässyt avantoon. Se on niin jäässä, ettei perinteinen tuura enää riitä, eikä kenelläkään ole voimia hakata riittävän suurta aukkoa. Koirille nostetaan avannosta 'jäävettä', muutoin odotamme kevään ihmeitä.
Tästä oppineena, kannattaa vastaavissa tilanteissa pitää peltiä pienellä rakosella, jotta ilmavirta kulkee hormissa ja mahdollisesti sulattaa piippuun sataneen lumen.
On ollut erikoislaatuinen talvi, kaikin puolin. Tuskin vastaavanlaista talvea ihan heti kuitenkaan tulee.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti