![]() |
Hiihtokaveri 12.1.2025 |
Ymmärrän kyllä, että ulkokuvauksia tehdään useampi kerralla ja pilkotaan valmiiseen tuotteeseen käsikirjoituksen mukaan, ja varmasti viime kevät tai yllättävä takatalvi aiheutti harmia. Sarjan pääosan esittäjä Linda alias Laura Malmivaara on juonen käänteissä koko ajan siirtymässä paikasta toiseen. Jos tarkkaan katsotte, niin eräässä siirtymässä Lauran ulkotakki vaihtuu kevätpoplarista talvitakkiin ja takaisin.
Eihän noilla kait ole mitään väliä juonen kannalta, mutta minua häiritsevät nuo virheet suunnattomasti tai ainakin kiinnitän niihin huomiota liikaa.
Olin aikoinaan töissä Tampereella 26 vuotta samalla työnantajalla. Jossain vaiheessa pääsin tekemään opetusvideoita (Vatsan alueen avoleikkaukseen tulevalle ja Gynekologiseen leikkaukseen tulevalle) ja jopa käsikirjoittamaan, ohjaamaan ja leikkaamaan niitä. Työnantajalla oli myös siis tuolloin audiovisuaalinen työntekijä ja tarvittavat laitteet tuollaisiin 'produktioihin'.
Toisen työn tein Finn-Medi Tutkimukselle, jossa kehittelin tuotekuvaston Managing at Home = Toimintakyky rajoittunut - Suoriutuminen kotona, joka on vieläkin käytössä. Se oli osa TEKESin valtakunnallista Terveydenhuollon Digitaalisen Median ohjelmaa. Se oli edistyksellistä vuonna 1998, sillä kuvastoon kuului valokuva, kirjallinen ohje ja video jokaisesta tilanteesta.
Jo silloin tajusin 'taustojen' merkityksen kuvassa. Nämä ovat niitä kuvakulmia, joihin blogini nimessäkin viittaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti