Pienoiskasvihuoneita 24.2.2024 |
Kuvassa on erilaisia pienoiskasvihuoneita. Parilla ystävällä on näin helmikuun lopussa syntymäpäivä ja ajattelin ilahduttaa heitä kylvämällä erilaisia yksivuotisia kesäkukkia kasvihuoneeseen. Teen istutuskaavion kukista ja jotakin huomioita esimerkiksi päivänsini (Ipomoea tricolor) kasvaa jopa kolme metriseksi tai kelloköynnös (Cobaea scandens) itää hitaasti, sitä on suojeltava halloilta, kasvaa kolme metriseksi ja on myöhäinen kukkija.
Kasvihuoneen saajalle jää seurattavaksi itämisen ja kasvamisen ihme, kastelu ja taimien jälleenistuttaminen ruukkuun/amppeliin, lannoitus ja ehkä keväästä pitkälle syksyyn ihasteltavaa kukkivien lajien muodossa.
Aasinsiltana otsikkoon voisi käyttää sitä, että jonain päivänä alkaa myös Ukrainassa uusi alku ja kevät, käynnistyvät mittavat jälleenrakennustoimet joka sektorilla, kunhan ensin paha saa palkkansa Venäjällä. Silloin ukrainalaiset voivat alkaa uneksia ja suunnitella tulevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti