![]() |
| Utuharso tiivistyy järven päälle 23.2.2026 |
Maaseutu ei ole kärsimättömän ihmisen paikka asua, tai ihmisen, joka haluaa päästä helpolla. Täällä eivät pörrää ruokalähetit tai helppoheikit. Maalla ei pärjää rakennekynsillä, korkokengillä eikä ilman autoa. Täällä ei ole julkista liikennettä eikä taksiakaan saa joka lähtöön... jos enää ollenkaan.
Tampereella asuessani minua ahdisti, kun kaikki lenkkimaastot kaavoitettiin tai hävisivät vähitellen rakentamisen alle. Näitä olivat mm. Sikosuo, Risso, Ojala, Lamminrahka ja nyt viimeisenä luin, että Tammer-Golfin alue muuttunee asuinalueeksi. Ei sillä, että olisin siellä kesällä liikkunut. Golfkauden ulkopuolella eli talvisin kävin siellä hiihtämässä tai muuten lenkkeilemässä koirani kanssa.
No, turhaan noita enää pohdin, ja onneksi olen täällä kaukana "sivilisaatiosta". Ja pääni on pysynyt 'kasassa' nimenomaan muutettuani pois hälinästä, ahtaudesta ja pahenevasta yleisestä psyykkisestä pahoinvoinnista, mikä näkyi moninaisina häiriöinä.
Olen onnekas, sillä täällä on puhdasta vettä, ilmaa ja luontoa, pimeyttä, hiljaisuutta, autiutta💟

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti