keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Landemia 5

 

Vanha mänty (Pinus sylvestris) ja männynkääpä näkyvissä rungossa 15.6.2025
 Eilen tuli kolme vuotta täyteen, kun olen asunut kodissani täällä maalla. Tänä aikana pihassani oleva mänty kelottui lopullisesti, kun sen viimeinen vehreä oksa ruskistui. Eli minulla on ensimmäinen kelopuu tontillani. Tätä mäntyä käpytikka (Dendrocopos major) kolotti ahkerasti samana keväänä, kun rakensimme taloa.

Kuvassa oleva vanha mänty on ainakin 140 vuotta vanha. Huomasin samana keväänä, kun talo valmistui, siinä männynkäävän (Phellinus pini). "Männynkäävän runsas esiintyminen metsikössä saattaa myös olla indikaattori luontoarvoista, jotka tulisi ottaa huomioon metsän käsittelyä suunniteltaessa. Männynkääpä on merkittävä vanhan, yli-ikäisen puuston lahottaja. Vahvaoksaiset lumituhoille altistuneet männyt ovat alttiimpia männynkäävän iskeytymiselle."

Samassa puussa näkyy kilpikaarnaa. Sitä voi kutsua kilpikaarnaksi sitten, kun kaarna muodostaa yhtenäisen kilven suojaamaan puuta mm. metsäpaloilta. Kaarnan väliset raot täyttyvät ja kaarna ikäänkuin ohenee. Tuollaisia kilpikaarnaisia eli vanhoja mäntyä tontillani on kymmenkunta. Niistä pari ovat jo latvastaan keloutumassa.

Minä sovin hyvin tänne vanhojen puiden sekaan. Voi, kun voisinkin kasvattaa samanmoisen kilven suojaamaan itseäni kaikenlaisia maailman pahuuksia vastaan.

Lähde:

www.luke.fi

Ei kommentteja: