Talvi 64

 

Iltatunnelmaa suolta 30.1.2026

 Kävin tänään jäällä hiihtämässä ja nyt vasta, tammikuun lopussa on vesi jäältä jäätynyt, ainakin latu-urilta.

Lähdin iltalenkille koirieni kanssa. Menimmekin poikkeuksellisesti suolle ja olihan siellä, niin kuin koko metsässä, maaginen tunnelma. Taaskaan ei tarvinnut otsalamppua. Oli melkein kirkkaampaa kuin joulukuussa päivällä, ennen lumien tuloa.

Vanhempi koira murisi kuvaa ottaessa. Pakkasen (23°C) kourissa puut paukahtelevat, ja se kuulosti ilmeisestikin jännittävältä. Tai sitten se murisi vain 'viran' puolesta. Se on ollut alusta saakka enemmän 'vartiossa' kuin nuorempi koskaan.

Näillä irlanninsettereillä on yllättävän voimakas vahtivietti, vaikka ovatkin vain 'lintukoiria'.

Talvi 63

 

Hitonhaudalla 29.1.2026

 Kävin tänään kolmen vuoden tauon jälkeen hitonhaudalla. Vähäinen lumi mahdollisti kävelyn ilman lumikenkiäkin. Lumi tosin peitti polun onkaloita, joista yhteen jalkani astuin. Onneksi ei tullut mitään vammaa.

Hitonhaudan = jyrkkäreunaisen rotkovajoaman matalimman ja korkeimman kohdan välinen korkeusero on noin 60 metriä. Kallioperä on iältään noin 2000 miljoonaa vuotta. Se laittaa hiljaiseksi hiljaisen ikimetsän keskellä.

Lähde:

Hitonhaudan opastaulu

Vuoren laelta näkyisi Keitele, jos näkyisi 29.1.2026

Jalkapuoli 26

 

Koskikara (Cinclus cinclus) joenmutkassa 27.1.2026

 Viimeiset pari kuukautta on ollut raskasta aikaa! Olen menettänyt osittain elämänhallinnankin johtuen oikean jalkani kivuista. 

Sisukkaasti olen käynyt töissä ja tehnyt lenkkejä koirieni kanssa, vaikka kävely on ollut välillä lähes mahdotonta, kivun ollessa 8 asteikolla 0-10. Lainasin kyynärsauvatkin varmuuden vuoksi. Kipu ei väistynyt edes yöksi, mutten pystynyt käyttämään kovia kipulääkkeitä, koska työssäni pitää olla skarppina eikä missään aivosumussa.

Jalkaterästäni otettiin röntgenkuvat rasitusmurtumaepäilyn vuoksi, muttei sellaista löytynyt.

Oli vaikea hyväksyä niin kovaa kipua ilman selkeää syytä. Ymmärrän kyllä, että olen kipukroonikko, mutten tällaista uudenlaista kipua, mikä iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Vaan, sitten ymmärsin koko jujun! 

Kehooni kohdistuu kovia voimia, kun kuljetan koiriani kytkettynä. Yksi koira painaa yli 30 kg ja optimaalisesti vedot kohdistuvat yhteen suuntaan melko tasaisesti, mutta hyvin monta kertaa vedot kohdistuvat eri suuntiin, eri voimalla ja eri nopeudella. Välillä kädet ovat edessä ristissä ja välillä minua kiskotaan eri suuntiin (kädet levällään). 

Ylämäkeen koirat avittavat menoa, mutta tasamaalla tai alamäkeen homma jo vaikeutuu.

Hermovaurioni vuoksi varpaillenousu on heikentynyt eli nilkkaa ojentavat lihakset (plantaariflexorit) eivät toimi optimaalisesti. Se tarkoittaa kävelyssä, juoksussa, hypyissä varvastyöntövaihetta eli ponnistusvaihetta ennen kuin jalkaterä irtoaa alustalta. Tai perinteisen hiihdossa potkuvaihetta. Tuo vaihe on tukipinnaltaan myös pienin verrattuna vaikkapa keskitukivaiheeseen, jossa koko jalkapohja on alustalla.

Tukijalan tehtävät (yleensä etummainen jalka) alamäessä ovat jarruttaa kehon etenemistä, vastustaa eteenpäin kaatumista, hallita nilkan koukistamista eksentrisellä (jarruttavalla) lihastyöllä. Heikentyneiden lihasteni tehtävät on estää säären kaatumista eteenpäin jalkaterän ylitse.

Alamäessä koiria kytkettynä kuljettaessa tukijalan kuormitus kasvaa, kun se joutuu ottamaan sekä kehon massan että koirien vetovoiman vastaan. Kehon painopiste siirtyy nilkan etupuolelle jolloin momenttivarsi kasvaa. Hermovamma aiheuttaa tukijalan jarrutuskyvyn heikkoutta, koska lihasaktivaatio viivästyy, jolloin tukijalka ei enää liu'u vaan kiertyy ja romahtaa. Plantaariflexorit (nilkan ojentajat) eivät ehdi tai jaksa vastata kiihtyvyyteen ja vääntömomenttiin eli ylittää lihasten tuottokyvyn. Kuorma siirtyy varpaiden tyviniveliin (patologinen). Kudokset joutuvat äkilliseen venytykseen ja puristukseen.

Lisäksi tulee vielä alustan merkitys (kuiva, märkä, jää, asfaltti, hiekka).

Ymmärtäessäni tämän kaiken on toipumiseni alkanut. Nykyään kuljetan koiriani vedonestopannoilla eli kävelyvauhti on hallittu ja pystyn paremmin kontrolloimaan askellustani. Kun aikaisemmin lihakseni tekivät paradoksaalisesti töitä jalkaterässä eli jännitin jalkapohjaa kipua vastaan, pystyn nyt rentouttamaan lihakset. Lisäksi vahvistan poikittaisen jalkaholvin lihaksia. 

Kuntoutuminen on vasta alussa, mutta tällä hetkellä pystyn melko kivutta kävelemään lyhyitä matkoja ja varsinkin ilman koiriani.

Olisiko se valoa tunnelin päässä?

Laikukas taivas 27.1.2026

Talvi 62

 

Hiihtohommia 24.1.2026

 Tänään oli aivan fantastinen ulkoilusää; tyyntä , -12°C  ja heikkoa lumisadetta. Luonto on nyt niin kaunis, kun puut ovat huurteiset.

Viikolla olin samanlailla hiihtämässä järven jäällä rantoja pitkin, kun moottorikelkkailija ajoi ohitseni keskellä järveä ja tuumin, että ehkä jäät kantavat minutkin jos kerran kelkkakaan ei uppoa. Uskaltauduin tuolloin kiertämään järven ympäri. Järvessä on pari virtapaikkaa, joita pitää varoa koko jääkauden. Siitä muistutus tuli vajaa kolme vuotta sitten, kun aikuinen koirani putosi jäihin (kts. postaus 18.2.2023).

https://kohtalaisiakuvakulmia.blogspot.com/2023/02/koiranelamaa-2.html

Otsikkokuvassa hiihtelin kelkkauraa pitkin ja kelpasi se koirillekin.

22.1.2026

Uve-avanto 22.1.2026

Metsäjäniksen (Lepus timidus) 'lumikengät', kun se levittää käpälänsä pysyäkseen pinnalla. Takakäpälien jäljet ovat hyvin suuria. Kuvaa käsitelty, jotta jälkien kontrasti erottuisi 22.1.2026

Muistoja 23

 

Matkalla naapuriin 15.1.2026

  Taitoluistelun EM-kilpailut on luisteltu ja Urheilugaalaakin vietetty kuluneella viikolla. Suuria suomalaisia urheilijoita ja urheilutekoja ihasteltu. Esikuvista on ollut puhetta. Omalla kohdalla mietin lapsuuttani ja sitä esikuvien puutetta. Tai ylipäätään kenenkään fanitusta, koskaan. Mistähän se kertoo? 

Lapsuudessa katseltiin äitini kanssa paljonkin taitoluistelua tv:stä. Olihan siellä, niin kuin nytkin, luistelijoita kenestä piti enemmän kuin toisista, mutten koskaan haaveillut olevani Suomen paras tai sitäkin enemmän. Ehkä tajusin jo silloin, etten pidä kilpailuasetelmasta millään muotoa. 

Ja mitä tämä meidän elämämme onkaan? Pelkkää kilpailua, kaikesta!

Avaimenperä vuodelta 1983

Meitä lähti Tampereelta bussilastillinen luistelijoita katsomaan Helsingissä taitoluistelun MM-kisojen loppunäytöstä kilpailujen viimeisenä päivänä 1983.

Tulimme Tampereelle joskus puolen yön aikaan ja ihmettelin kotini lähellä paloautoja ja muita hälytysajoneuvoja. Ulkona oli savun hajua.

Illalla oli tullut tv:stä Polttouhrit tv-sarja. Äitini oli huomannut mainoskatkolla, että naapurissa oleva vanha omakotitalo oli tulessa. Äitini oli hälyttänyt palokunnan. Tulipalossa menehtyi vanha aviopari.

Talvi 61

 

Saukon (Lutra lutra) jäljet keskellä metsää 17.1.2026

 Tätähän säämuutosta näkemäni uni tiesi pari viikkoa sitten: leuto etelätuulahdus pakkasten keskellä.

Ja seuraavaa sääilmiötä odotellessa, sillä tiistaiyönä näin taas edesmenneistä unta. Tämäkin uni oli tuttavista, ei läheisistä, joten mitään kovaa myrskyä tuskin on tulossa.

Lähdin tänään koirieni kanssa hiihtämään metsään. Toinen oli vapaana ja toinen vetovyössä kiinni. En voi niitä vieläkään päästää vapaaksi yhtäaikaa, sillä voivat lähteä omille teilleen. Olihan se hankalaa metsässä mennä kytkettynä, mutta myönnytyksiä on tehtävä, jos haluaa yhdessä liikkua muuallakin kuin jäällä sukset jalassa. 

Metsässä tuli vastaan saukon jäljet. On se jännä otus, kun kulkee avoimilta vesistöalueilta toiselle, ja välillä oikastaan metsän kautta. Reviiri on laaja.

3.1.2026

Huomenna kaamos Suomessa päättyy ja 19.1.2026 talven selkä taittuu: karhun talviuniin "yö puolessa, nälkä suolessa".

Talvi 60

 

Sininen latu 3.1.2026

 Kävin tänään pitkästä aikaa hiihtämässä koirien kanssa. Ei kovat pakkasetkaan auttaneet, sillä jäällä on edelleen vettä ja uve-avantoja! Tietysti pakkaslumi toimii eristeenä, vaikkei sitä paljoa olekaan.

Eilen illalla lenkkimme keskeytti ketun (Vulpes vulpes) reviirihuuto. Pimeässä metsässä se kuulosti karmivalta, mutta tunnistin sen heti. Tottumaton voisi kuvitella äänestä vaikka mitä.

Jäimme kuuntelemaan kuuluisiko ääntä vielä, kun kuulin pöllön puputusta. Se ei ollut helmipöllö (Aegolius funereus) ääni, vaan harvempi frekvenssiltään. Se oli suopöllö (Asio flammeus). Kiitos ketun, sillä ilman sen huutoa, en olisi kuullut vaimeata puputusta. Eilen sain siis kaksi 'elämänpinnaa' kerralla: ketun ja suopöllön ääntelyn.

Ei huono. Ja koirani istuivat visusti vierekkäin pimeässä metsässä kuunnellen moisia ääniä. Nekin ymmärsivät, että tekeillä on jotakin maagista💗

Talvi 59

 

Haarautunut mänty 10.1.2026

 Elämä voittaa!

Eilinen päivä meni ihan pelastusarmeijalle. Koirien kanssa jaksoin lenkkeillä, siinä kaikki. Edes ruoka ei maittanut ja se on kohdallani hyvin erikoista.

Tänään on jo ollut parempi, mutta keho on vieläkin vähän kuin jyrän alle jäänyt. No, tästä voi päätellä että rokote oli toimiva. Tarkoitan tällä sitä, etten jäädyttänyt tai säilyttänyt sitä liian lämpimässä. Rokote on säilytettävä jääkaapissa +2 – +8°C. Ja elimistöni reaktiot kertovat immuunivasteen aktivoitumisesta.

Täytyy tarkasti suunnitella toisen rokoteannoksen aikataulu, jotta saan rauhassa potea oireet pois.

Eilen koiralenkillä näin tälle talvelle ensimmäisen koskikaran (Cinclus cinclus). Ystäväni näki myös kotitilansa purossa koskikaran. Etäisyyttä näillä linnuilla oli yli kaksi kilometriä ja havainnointiaika oli lähes sama, joten kyseessä on kaksi eri yksilöä.

Koskikaran talvireviiriä 10.1.2026

Talvi 58

 

Aamu valkenee suolla 8.1.2026

  Aikamoinen 'liskojen yö' oli viime yönä. Otatin eilen vyöruusurokotteen (Shingrix) 1 rokoteannoksen töissä. Illalla ihmettelin, miten olenkaan kertakaikkisen väsynyt, sitten muistin rokotteesta ilmoitetut haittavaikutukset. 

Vaan ei se siihen loppunut. Vaikka olin väsynyt, en saanut nukuttua. Alkoi lihassäryt, vilunväristykset, päänsärky. Joskus aamuyöllä hain Panadolin lieventämään tuntemuksia. 

Jospa sitten 2 rokoteannoksen jälkeen oireet olisivat lievemmät.

Täällä oli perjantaiaamuna -27°C. Se on kylmin lukema tälle talvelle. Koiratkin tulevat mielellään sisälle heti lenkin jälkeen, kun normaalisti ne jäävät leikkimään pihalle keskenään joksikin ajaksi.

Autoni alkoi oireilla maanantaina, kun ei se ottanut käynnistyäkseen. Akku on kunnossa, mutta ilmeisesti automaattivaihteisto ei tunnista olevansa P-asennossa (jossa normaalisti auto käynnistetään). Huolto on vasta tammikuun loppupuolella. Ystäväni on kuskannut minua töihin ja kotiin. Täällä maaseudulla ei ole julkista liikennettä, tai se ei palvele työssäkäyviä. Ainoastaan koululaisia ja eläkeläisiä.

Talvi 57

 

Joen koski 4.1.2026

 Nonniin, saatiinhan vihdoinkin talvi pakkasineen, viimoineen kaikkineen, vain lunta voisi tulla pikkuisen lisää. Kaikkeahan ei voi saada, joten olkaamme tyytyväisiä mieluummin tähän kuin plussakeleihin.

Teeret (Lyrurus tetrix) ja korpit (Corvus corax) ovat 'hävinneet' pakkasten tullessa, mutta hirvien (Alces alces) parin päivän vanhoja jälkiä näkyy metsässä. Linnut minimoivat liikkumisensa energiaa säästäessään. Kieppiinkään ei vielä pääse vähäisen lumen vuoksi.

Lepänarinakääpä (Phellinus alni) 4.1.2026

Kuuraiset avantotyökalut 6.1.2026

Sininen hetki 6.1.2026

Linturuokinnalla käyvät lehtimetsä- ja havumetsätiaisia ja närhet (Garrulus glandarius). 

Talvi 56

 

Täysikuu ja jokin planeetta alapuolella 3.1.2026

 Metsässä on nyt valoisaa pimeän aikaankin liikkua, kun lumi ja täysikuu valaisevat. Vain harvoille tarjolla.

Näin tämän vuoden puolella edesmenneistä jotenkin painajamaista unta, johon heräsin. Unessa oli kaksi tuttavaani, jotka eivät mitenkään tunteneet toisiaan, vaan yritin heitä tutustuttaa toisiinsa.

Herättyäni unesta olin jonkin aikaa epätietoisuuden vallassa yrittäen muistaa untani ja ymmärtää sitä. Sitten muistelin näitä kahta ihmistä, minkälainen oli meidän viimeinen kertamme kun tapasimme ja kaikkea muuta mitä ystävyyteen liittyy. Laitoin kännykkäni kalenteriin merkinnän unesta, sillä voin siitä seurata seuraavaa kahta viikkoa, mikäli unen näkemisestä seuraisi taas huonoa säätä.

Heräsin tässä vaiheessa kunnolla ja yritin ensin lukea kirjaa, jotta minua alkaisi taas nukuttaa. Se melkein auttoikin, mutta sitten aloin kuunnella koirieni liikkumista ja arvuuttelin kumpi niistä milloinkin oli liikkeellä. Kääntyilin vuoteessa, yritin asetella itseäni hyvään nukkuma-asentoon, mutta kohta taas huomasin vaihtavani asentoa. Kaikenlaiset mietteet ponnahtelivat päähäni ja jotenkin tuntui mahdottomalta saada unesta kiinni.

Joskus minua auttoi uneen mielikuvahiihtäminen vapaalla hiihtotavalla Kolilla. Mielikuvissani lähdin mökiltä hiihtämään kohti Loma-Kolia, mietin painonsiirtoja sivulta sivulle – jalalta toiselle kuin heijausliikettä, pehmeää polvien käyttöä ylös-alas, polven ojentamista potkussa, polvien yhteentuomista jalan vaihdossa, eteenpäin työntävää voimaa ylä- ja alaraajojen tuottamana hienonhienoa synkroniaa, rytmin ja tekniikan muutosta ylämäkeen, tasaiselle, alamäessä laskuasentoa...

Sekään ei auttanut, kun muistin ettei se latu enää menekään mökiltä niin kuin ennen vanhaan... Jokin häiritsi minua, että olisin päässyt oikeaan tunnelmaan.

Jossain vaiheessa olin jo vaipumassa uneen, kun havahduin siihen, että toinen koirista pyysi ulos. Ne ottivat hatkat uudenvuodenaattona omasta pihasta, mitä ne eivät koskaan aikaisemmin olleet tehneet. Pihani on aidattu, muttei rannan puoleista osaa. Ne lähtivät jään kautta reissulleen. 

Niiden jälkiä pystyi jälestämään ja koirat ilmestyivätkin ystäväni kotitilalle 2,5 tuntia myöhemmin ylitettyään melko vilkkaasti liikennöidyn tien, jolla ajetaan ylityskohdassa jopa 100 km tunnissa!

Tuon hatkareissun vuoksi en voinut päästää koiria ulos vapaasti, vaan pakkasen ollessa 20° C, pukeuduin lämpimästi ja lähdin viemään molempia kytkettynä lenkille. Se olikin vain sellainen 'happihyppely' ilman, että kummallakaan olisi ollut mitään tarpeita tehtäväksi.

Senhän arvaat sainko tuonkaan ulkoilun jälkeen heti unen päästä kiinni. Nukahdin hetkeksi ennen kuin herätyskello toivotti aamun tulleeksi ja oli noustava töihin. Olipas rankka yö!

Koirilla talvipalttoot päällä 1.1.2026

Talvi 55

 

Polku 28.12.2025

 Viime yönä paukkuivat rakettien lisäksi järven jäät. Viime yö olikin kylmin tähän astisista tänä talvena, mutta nyt pakkanen tuntuu kiristyvän taas ja jo nyt on -20° C illalla tätä kirjoittaessa.

Aamulla kävin katsomassa sitruunaperhosta (Gonepteryx rhamni), mutta se oli hautautunut lumeen. Täytyy pitää asia mielessä, kun lumet alkavat sulaa ja käydä katsomassa vieläkö se on tallessa.

Sitruunaperhonen 29.12.2025

Olen käynyt kolmasti hiihtämässä järven jäillä liikkuen rantojen laitamilla. Jäällä on kohvaa ja satanut lumi painaa jäätä nostaen vettä sinne. Nyt koventuvat pakkaset kuivattavat veden vähitellen.

Lähes kolmen viikon loma loppuu ja huomenna työt alkavat. Työnkuvan muuttuessa alan vähitellen tehdä enemmän läsnätyötä, joka on oma toiveeni. Jatkan kuitenkin edelleen töitä 60%, loput osakuntoutustuella tämänkin vuoden, kuten viime vuosikin meni. Se on vain hyväksyttävä tosiasia. Mikään leikkaus ei ole turvallinen. Jos ei henki mene, voi menettää terveytensä tavalla tai toisella – eikä se ole edes hoitovirhe!