Puu

 

Koivun pahka 30.10.2025

 

Tutussa metsässä seisoi puu.

Puussa kasvoi tammea, douglaskuusta, peucemäntyä, käärmekuusta, koivua, pihlajaa, halavaa, leppää.

Ja puu sai ihmisen piirteet.

Halasin sitä ja se huokaili tuulia, 

peläten myrskyjä, talven pimeyttä,

pakkasta, monitoimikonetta.

Rakastaen valoisia kesäöitä ja metsän kulkijoita.

Puu kertoili tarinoita eläimistä, 

jotka olivat sen oksilla vierailleet, levähtäneet, ruokailleet, asuneet.

Naavat ja lupot roikkuivat sen tiheästä oksistosta, tehden siitä kaikkein ylväimmän puun koko metsässä.

Puulla oli jo vanhuuden merkkejä:

valkoladosta kertovia kääpiä, uurteita, murtuneita, maahan pudonneita oksia, tyvilahoa.

Nojailin usein sen kylkeä vasten. Kesäisin evästelin sen lehvästön varjossa, syksyisin poimin sen juurelta auringonkeltaiset kantarellit,

talvisin hiihtelin sitä tervehtimään, keväisin ihastelimme luonnonvalon voimaa.

Tein siitä retkieni määränpään.

 

Metsänomistaja hääräili tiheään metsässä

karsien ja harventaen, 

joskus jopa puhuen metsänsä kaatamisesta

ja sitä puu pelkäsi eniten.

Lohdutin silitellen sen uurteista runkoa kuin hyväillen rakasta ihmistä. Suojelen sinua elämäni loppuun saakka.

Tämä runon aihio on valmistunut vuonna 2013.