 |
| 3.1.2025 |
Olen aina ollut sellainen "yksinäinen susi". En tee mitään toisia miellyyttääkseni, vaan elän omannäköistä elämääni. Minulle on ihan sama mitä muut ihmiset ajattelevat minusta.
Lähdimme likkaystäväni kanssa Ruotsiin heinäkuussa 1994 laivalla Turusta Tukholmaan. Määränpää oli ystäväni suomalaisen Tukholmassa asuvan ja työskentelevän tutun luokse, jonnekin Tukholman lähiöön ja yöpyä siellä.
Illalla lähdimme keskustaan ja samana iltana Ruotsi pelasi MM-jalkapallon pronssiottelun voittaen sen. Kaduilla alkoi hillitön juhlinta. Jossakin vaiheessa minua alkoi tympiä se mekastus ja hilluminen ja kysyin 'asunnonhaltijalta' voisinko lähteä jo 'kämpille'.
Ja niin lähdin seikkailemaan metroon ja metroasemalta oli vielä kilometrin matka kämpille. Niin vain selvisin perille ja pari tuntia myöhemmin tulivat ystäväni ja asunnonhaltija.
Olen myöhemmin pohtinut, että mitä jos en olisikaan ollut kämpillä, kun muut tulivat. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, tai ainakaan minulla ei ollut, eikä ollut ystävällänikään.
En tiedä voiko Tukholmassa tai muissakaan isoissa kaupungeissa näinä päivinä enää suositella alle 30-vuotiasta naista liikkumaan yöllä yksin metrolla tai jalkaisin ylipäätään.
Minä en koskaan joutunut vaaratilanteisiin, paitsi 1988 asuessani San Diegossa ja ollessani juoksulenkillä (kts. blogi Kompassi koilliseen, postaus 16.6.2021 [San Diego]).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti