 |
| Auringonlasku 12.2.2024 |
Oikeastaan nämä tuntemukset alkoivat Lontoon matkan jälkeen, kun kadotin olkalaukkuni ja nousin väärään junaan (kts. postaus 19.12.2023). Silloin ajattelin mitä minulle on tapahtumassa. Heti matkan jälkeen aloitin työkokeilun, jossa minun piti oppia paljon uusia asioita ja minulle vielä epämukavuusalueella eli it-alalla.
Jouduin lisäämään neuropaattisen kivun eli hermokivun lääkitystä lähes maksimitasolle työkokeilun myötä ja niiden vaikutus minuun on ennen kaikkea väsyttävä, tokkurainen. Jotenkin olen stressin ja lääkityksen myötä kokenut ajatusten kulkevan klönteissä, kun työssäni vaaditaan nopeaa päätöksentekoa ja tiedon hallintaa. Ja myöntäminen, että olen loppuikäni kipukroonikko ja riippuvainen näistä ällöttävistä lääkkeistä ei tee asiaa ainakaan helpommaksi. Mitä lääkkeet tekevät pitkäaikaiskäytössä aivoille? Olen siis jotenkin huolissani aivoistani. Ennen niin hyvämuistisena en ole sitä enää.
Joten "kuolemanpelkoni" on sitä, että pelkään kuolevani nukkuessani. Olen aamuisin tyytyväinen, että olen vielä täällä.
"Kuolemanpelko ja sairastumisen aiheuttamat vaikeat tunteet voivat aiheuttaa myös häpeää. Häpeä voi lisääntyä, kun omaa pelkoa käsittelee kovin ottein: ajatellen, että jotakin ei saisi tuntea tai että tunteet olisivat vääränlaisia. Kaikilla tunteilla on kuitenkin jokin tärkeä viesti, eikä niissä ole oikeaa tai väärää."
Lähde: https://sydan.fi/artikkeli/kun-kuolema-pelottaa/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti