Tällä kertaa eväänä minulle oli vain urheilujuomaa ja koiralle kuivattua poroa. Teimme pidemmän lenkin, kun lisäsin lenkkiin vielä yhden järven lisää. Koira ei oikein halunnut harjoitella valjakkohiihtoa; se meni ihan hulinaksi, kun se halusi kantaa suussaan vetohihnaa.
Näimme vakituisesti asuvat naapurinikin jäällä; mies oli pilkillä ja nainen koiransa kanssa hiihtämässä. Oi, jospa minäkin pystyisin vielä parin kolmenkymmenen vuoden päästä hiihtämään niin kuin naapurin rouvakin. Vaan eipä silloin taida täällä enää olla hiihtokelejäkään, kun ilmastonmuutos etenee.
Kotimatkalla näin kolmen laulujoutsenen (Cygnus cygnus) olevan matkalla pohjoiseen. Eilen saapui jo peippo (Fricilla coelebs) ja kiirastorstaina mustarastas (Turdus merula). Niin se kevät nyt etenee suurin harppauksin.
Mielenkiintoinen ilmiö on itselläni aina se kuinka jäätävän kylmä minulle tulee tuollaisen pitkäkestoisen ja kohtalaisen kovan liikuntasuorituksen jälkeen. Tuntuu, ettei mitkään vaatekerrokset riitä, vaan kylmä tulee sisältäpäin. Näin on ollut jo vuosikymmeniä.
Tänään sykekello näytti maksimisykkeeksi 184. Teen liian kovaa harjoittelua sen mukaan. Palautumisaika olisi 110 tuntia. Mene ja tiedä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti