Vaan taasen oli hyötyä metsässä rämpimisestä. Postauksen kuvat oranssisesta sienestä eivät varmaankaan ole ihan tuttuja kaikille. Kyse on hirvenparvimaljakkaasta (Byssonectria aggregata), mikä on yleinen. "Sammaleisissa havumetsissä, hakkuuaukeilla, suonlaiteilla, useimmiten hirvien lepäilypaikoilla, ts. alueilla minne hirvet ovat virtsanneet, joskus myös hirven tai petoeläimen jätöksillä. Keväästä alkukesään, joskus syksyllä." s. 631.
Lähde: Ryman, S. Holmåsen, I. (1987). Suomen ja Pohjolan sienet. s. 718.
Kulkiessamme metsässä kuului eräässä suunnassa paljon linnunlaulua. Erotin äänten seasta peipon (Fringilla coelebs), mutta oli siellä jotakin muutakin. Äänet vetivät minua magneetin tavoin puoleensa ja yritin lähestyä "ääniseinämää" varoen pelästyttämästä lintuja tiehensä. Se oli todellakin kuin ääniseinämä; voimakas alue keskellä metsää. Tässä tapauksessa äänten lähde oli järripeippo (Fringilla montifringilla). Järripeipon ääntä on kuvattu ryystäväksi. Samanlaista ääntelyä on myös viherpeipolla (Chloris chloris) ja urpiaisellakin (Acanthis flammea) lyhyemmässä muodossa. Hetken järripeippoja kuunnellessani äänet yhtäkkiä vaimenivat kuin veitsellä leikaten. Parvi jatkoi matkaansa kohti pohjoista.
Vielä kolmas, hyvä havainto "metsänaiselle" oli taivaanvuohet (Gallinago gallinago). Niitä lenteli kaksin kappalein halki taivasta leikaten ja päästäen mäkättävää ääntä pyrstösulistaan syöksymällä soidinlennollaan alaspäin.
Jos olisin kulkenut tietä pitkin, en olisi välttämättä saanut näitä lintuhavaintoja uiveloa lukuunottamatta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti