 |
| Koiraton talo on surullinen talo 22.11.2024 valokuvaaja E.P. |
Aikamoinen onni, että meillä on nyt samanikäiset ja -kokoiset pennut. Miten hyvät kaverit niistä tulekaan keskenään.
Ja otsikkokuvan teksti koirattomasta talosta on niin totta, jos joskus aikaisemmin taloudessa on ollut koira, ja sitten siitä joutuu luopumaan eikä tilalle tule enää uutta.
Minulla on nyt tuplaonni. Aina aiemmin olen ottanut pennun, kun aikaisemman koiran menetys on ollut tuskallisen lähellä, tai erityisen traumaattinen, tai elämäntilanne ollut liian kuormittava. En ole pystynyt iloitsemaan pennusta niin kuin pitäisi. On ollut liikaa surua ennen kuin uusi pentu kasvaa täyteen mittaansa ja täyttää vähitellen sydämen ammottavan aukon.
Nyt on täysin toisin. Ja aion nauttia täysin siemauksin!
Yhtäkkiä huomaan kuinka "aikuinen" on aikuinen koirani. Se on helppo, tuttu ja viisas. Pennun kanssa taas otamme yhteisen taipaleemme ensi askelia. On opittavaa puolin ja toisin.
Välillä vain unohdun seuraamaan koirieni toisiinsa tutustumista ja miten hienosti aikuinen koirani suhtautuu pentuun, tai pennun erilaisiin ilmeisiin. Opetan pennulle portaiden kulkemista, kiipeämistä ja alastuloa jarrutellen, erilaisia maan mainioita makunystyröitä helliviä makukokemuksia, kuten juustoa, kalaa, lihaa, perunaa, porkkanaa, hernettä. Tietysti myös käyttäytymistä, kuten luoksetuloa, ei -sanan merkitystä ja sisäsiisteyttä.
Nyt aikuinen koirani vie jo pentua pissalle. Ohjailee ja turvaa veljensä tutustumista metsän saloihin. Ja leikkikin luonnistuu, vaikka kokoeroa on kuusinkertainen lukema, ainakin painon mukaan.
 |
| Iso ja pieni 21.11.2024. Pennun alla on ensimmäisen koirani Casanovan pentupeite vuodelta 1992. |
 |
| Pitkät jalat ja isot tassut 22.11.2024. Näillä mennään ja kovaa jossakin tulevaisuudessa. Pois alta risut ja männynkävyt! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti